Pelastuskoiratoiminta -- Hälytysryhmä
|
|
|
Hälytysryhmä toimii nimellä
Vantaan Etsintäkoirat. Vantaan Etsintäkoirat on
rekisteröimätön ryhmä, jonka jäseniä SPR hälyttää poliisin avuksi
pääkaupunkiseudun ja lähialueiden henkilöetsintöihin. Ryhmään kuuluminen ei
edellytä mihinkään seuraan kuulumista. |
|
![]() |
Hälytyksiä on noin 10-20 vuodessa, yleensä ne ovat yöllä ja huonolla säällä.
Poliisi johtaa etsintöjä, joissa on usein lähes sata vapaaehtoista SPR:stä,
suunnistusseuroista, Martoista, reserviupseerikerhoista, Autoliitosta jne.
Etsinnöissä käytetään vain kahden lajin pelastuskoiria, eli koiria jotka
ovat saavuttaneet viranomaishälytystason pelastus- tai palvelukoirakokeissa.
Koirattomat toimivat apuohjaajina, eli suunnistavat tai osallistuvat
etsintöihin muuten määrätyllä tavalla. Hälyryhmä harjoittelee pääsääntöisesti joka toinen torstai. Hälyryhmässä harjoitellaan suurimmaksi osaksi koiran taitoja, mutta myös etenkin suunnistustaito ja jossain määrin ensiaputaito ovat tärkeitä. Kuka vain voi tulla tutustumaan harjoituksiin. |